Refraktometri, joka tutkii silmämunaan tulevan valon aggregaatiota. Se mittaa vergenssieron astetta testattavan silmän ja emmetrooppisen silmän välillä emmetroopin tilan perusteella.
Optometria on pääasiallinen menetelmä taittovirheiden tunnistamisessa ja se vie paljon työtä kliinisessä työssä. Aiemmin perinteinen retinoskooppimenetelmä on aikaa vievä ja työläs, ja sitä on erittäin vaikea hallita. 1970-luvun jälkeen syntyi uudenlainen automaattinen refraktometri, joka käytti infrapuna-, elektroniikka-, laskenta- ja muita teknisiä keinoja silmämunaan tulevan valon aggregaation tarkistamiseen.
Refraktometrioptometriaa voidaan käyttää diagnostisena optometriana pehmeiden piilolinssien sovittamiseen, joka ei vaadi pupillien laajenemista ja jolla voidaan nopeasti mitata taittuvuus. Refraktorin optometriatulokset tulostetaan automaattisesti ilman muuntamista. Yleensä potilas voidaan mitata muutamasta sekunnista muutamaan minuuttiin, ja taitevirheen aste voidaan mitata nopeasti, mikä tarjoaa tarkemman taittuman ja pupillien välisen etäisyyden linssin korjaukseen.
Refraktometrin tarkkuuteen vaikuttavat monet tekijät, esimerkiksi potilaan pää ja silmät eivät ole hyvin koordinoidut, ne liikkuvat, silmät eivät ole tarpeeksi keskittyneet refraktorissa olevaan kohteeseen, jolloin rentoutussäätö ei riitä, mikä väistämättä vaikuttaa taittumistestin tulosten tarkkuuteen ja jopa Toistuvan tarkastuksen aste vaihtelee suuresti. Lapsilla ja potilailla, joilla on refraktiivinen interstitiaalinen sameus, tietokoneistetun refraktometritestin virhe on suhteellisen suuri, eikä edes refraktiota voida havaita. Siksi ei ole tarkoituksenmukaista käyttää tietokoneella mitattua diopteria lasien ainoana perustana. Tietokoneoptometria ei voi korvata retinoskopiaa ja linssin korjaustekniikkaa, vaan se tarjoaa hyödyllisen vertailukohdan manuaaliseen optometriaan.
Refraktometri voi nopeasti mitata yleisen taitevirhetilanteen, mikä voi tarjota hyödyllisen referenssin kuluttajien taittumisasteen ja suuren avohoidon optometrian ymmärtämiseen.